Käyttäytymisen arvioinnin luulisi olevan kohtuullisen helppoa silloin, kun on työrupeamaa takana parikymmentä vuotta ja nähnyt erilaisia oppijoita sukupolven verran, mutta... Se, mikä on itselle kohtuullisen hyvää käyttäytymistä, on toiselle huonoa -ja päinvastoin. Huomioidaanko käyttämisen arvioinnissa palkitsevana se, että oppilas on muuttunut muutaman vuoden takaisesta lintsarista koulua käyväksi tyypiksi, jonka asenteesta kuitenkin paistaa "nuori kapinallinen". Tai, mikä merkitys on jatkuvalla välituntialueen rikkomisella ja tupakalla käymisellä, jos se samalla saa nuoren jaksamaan päivänsä koulussa ja selviytymään elämässään eteenpäin. Joku oppilas on toiselle opettajalle täynnä merkityksiä ja sisäistä hyvää ja toinen näkee samassa tyypissä rikollisen alun. Kaikki kuitenkin arvioidaan samojen kriteereiden mukaan, miettimättä välttämättä mahdollista kasvutarinaa nuoren takana. Tai sitä, että kotona asiat vain ovat sen verran pielessä, että koulu on ainoa paikka, jossa tuskaansa voi näyttää.

Maailma kuitenkin on sellainen, että me tarvitsemme normeja joiden mukaan tulee toimia ja se on oikein. Monet katsovat oppilaitani ja miettivät ehkä mielessään, että nämä ovat niitä "korkeintaan viitosen" oppilaita -kriteereiden mukaan ja se on oikein. Minäkin katson heitä ja tunnen tarinat jokaisen takana. Minulle he ovat kympin oppilaita. Ja sekin on oikein.